Mozzarellabroileri

Työaika 30 min Kokonaisaika 45 min
4 annosta

Mozzarellabroileri valmistuu kätevästi pannulla, mutta voit myös laittaa paistetut fileet tomaattikastikkeen ja juustojen kanssa uunivuokaan ja kypsentää annoksen uunissa. Lisukkeeksi sopii pastan lisäksi esimerkiksi riisi tai perunamuusi.

Jyvabroiler_Mozzarellabroileri-3.jpg

Raaka-aineet

2 dl vehnäjauhoja

2 kpl kananmunaa rikottuna ja sekoitettuna kulhossa

2 dl korppu- tai pankojauhoja

2 pkt Jyväbroiler Broilerin Filee Naturelli 320g

0,5 dl rypsiöjyä

1 tl suolaa

600 g tomaattikastiketta

2 kpl (à 150g) mozzarellajuustoa viipaloituna

50 g parmesaania raastettuna

5 dl kuivapastaa

tuoretta basilikaa ja rouhittua mustapippuria viimeistelyyn

Valmistusohje

Laita vehnäjauhot, rikotut kananmunat ja korppujauhot erillisiin astioihin. Pyörittele broilerfileet ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa.

 

Kuumenna rypsiöljy kasarissa. Paista fileet kullanruskeiksi molemmin puolin, noin 2 minuuttia per puoli. Mausta suolalla ja lisää joukkoon tomaattikastike.

 

Keitä fileitä tomaattikastikkeessa noin viiden minuutin ajan. Lisää fileiden päälle mozzarellajuustoviipaleet ja ripottele lopuksi päälle parmesaani. Laita kansi kasarin päälle ja kypsennä miedolla lämmöllä kunnes juusto on sulanut (noin 3–5 min).

 

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi suolatussa vedessä. Nosta fileet tarjoiluastialle ja pyöritä keitetty pasta tomaattikastikkeessa. Viimeistele mozzarellabroileri tuoreilla basilikan lehdillä ja rouhitulla mustapippurilla.

Maistuiko ruoka?

Näillä tuotteilla onnistut